|
|
|||
|
09.12.2009 - 10:00
Tänään on toiseksi viimeinen kerta Hienosti Hihnassa -kurssillamme. Tähän mennessä Riku on saanut jokaiselta tunnilta priimuksen maininnan, koska ei ole rähähtänyt kertaakaan treenien aikana. Ohjeet toimivat mainiosti ja viimeksi ohittelimme (pelottavan rumaa) uros-bullterrieriä jo ihan lähietäisyydeltä iloisesti ja nätisti. Vapaa-ajalla olemme olleet vähän laiskempia tuon treenaamisen kanssa, mutta silti väittäisin huomaavani kaverissa oppimista. Myös hihnan vaihto on tuonut Rikuun ylpeyttä ja parempaa käytöstä lenkeillä. Tuntuu, ettei ne tyttöjen pissatkaan ole enää ihan maailman tärkeimpiä lenkillä. Tai joo, joskus ovat, joskus eivät. Olen pitänyt erittäin paljon nykyisen koirakoulumme vetäjistä. Muissa kouluissa on ollut rahat pois -meininki ja menty tiettyjen "näin meillä on aina tehty" -listojen mukaisesti - toimi se koirallasi tai ei. Täällä vetäjiä OIKEASTI kiinnostaa jokaisen koiran henkilökohtainen oppiminen ja siihen vaadittavat tavat ja herkut. He ovat valmiita istumaan paikalla yöhön asti, mikäli koira ja suoritukset niin vaativat. Mainostamatta sen enempää, kyseessä on Kissa- ja Koirakoulu Heiluva Häntä (Pitäjänmäellä). Leilalle kiitokset hormonikokeilukommentista, harkitsemme tuota vaihtoehtoa! Ei se tosiaan enää niin hurjalta ajatukselta tunnu, alkujärkytys on laantunut. :) Ja voi että sentään, miten pieni, lutuinen ja ennen kaikkea pehmeä koira trimmauksen jälkeen meille tulikaan! Oikein rutistettava tapaus! ILOISTA JOULUA JA VUOTTA 2010 KAIKILLE! http://www.irlanninterrieri.fi/kalenterikuvat2010_tulokset.html
23.11.2009 - 09:36
Moikka, On jäänyt tämä nettisivujen päivittely vähän vähemmälle. Lyhyesti Rikun kuulumisia: Aloitimme remmiräyhääjäkurssin muutama viikko sitten ja sitä olisi nyt tiedossa jouluun saakka. Tarkoituksena on hioa pois Rikun urosvihaa, joka ilmenee pahiten hihnalenkeillä. Kouluttajan mielestä ongelma piilee Rikun testosteronitasossa, joka on ilmeisen korkea. Riku käy ylikierroksilla siitä infosta, jota sen nenä ulkona käsittelee, eli joka puolella on kävellyt ihania narttuja ja jokainen vastaantuleva uros on uhka, jolle pitää raivota. Saimme ehdotuksen testosteronitasoa alentavasta hormonipiikistä tai -kapselista, mutta harkitsemme sitä vielä. Perehdyn asiaan ensin vielä vähän enemmän... On kyllä aika ilmeistä, että kaverin testosteronitaso on korkea - en vaan osaa vielä arvioida, että onko se piikin arvoisen korkea. On vaikea sanoa, kun ei ole koskaan omistanut rauhallisempaa kaveria. Trimmaus olisi tiedossa lähiaikoina, saadaan karvaturilaasta muokattua taas meidän oma "nahka-sakke". Trimmauksen jälkeinen koira on kyllä ihan paras, näyttää aina puolet pienemmältä ja on suloisen pehmeä. Ja jos joku väittää, ettei irskistä lähde karvaa, niin tervetuloa kylään. Kyllä tuosta nykyisestä turilaasta lähtee... Rikun ruokavalio on mennyt uusiksi, jätimme viljat kokeilumielessä pois pari kertaa toistuneiden hiivaperäisten korvatulehdusten vuoksi. Sopiva ruokavalio on vielä vähän hakusessa, Rikun masu ei ole tykännyt pelkästä lihan syömisestä... Tämäkin asia korjaantunee lähiaikoina. Trimmauksen, oikean ruokavalion ja rähinäkurssin jälkeen meillä onkin kohta oikein iloinen, onnellinen ja tasapainoinen koirakaveri. Ei sillä, että nykyisessäkään olisi mitään vikaa..! Ps. Niitä pentutreffejä ei taida olla tiedossa ainakaan ennen Rikun rähinän loppumista. Menisi vaan kaikilla hermo, kun Riku yrittäisi rakastaa tyttäriään ja ärisisi pojilleen... Kaveri ei tiedä olevansa iskä. :)
02.10.2009 - 13:00
No niin. Siitä näyttelystä vihdoin. Olen tässä vähän lievitellyt akuuteimpia tunteita, ettei tulisi sanottua rumasti. Lyhyt versio olkoot vaikka tällainen: Riku sai tuomioksi "hyvä", merkittävimpinä mainintoina se, että on liian hoikassa kunnossa ja että otsassa on mustaa väriä. Lisäksi kehäkokemusta kaivattiin, Rikun oltua vähän hyppelevä. Muilta osin kaveri oli ihan potentiaalinen kehittyjä. Tuomaripeli onkin sitten enemmän ollut se asia, josta kiehahdin. Tympi aivan äärettömästi maksaa useita trimmauksia ja käyttää koko päivä näyttelyyn, kun jälkikäteen kuulin, että ilmeisesti Rikun kohtalon määräsi pelkkä kennelnimi. Ei siitä sen enempää. Innokkaammat saavat puolestani pitää näyttelyharrastuksensa, minä en taida siihen touhuun enää sekaantua. Marras-joulukuussa menemme taas uudelle kurssille, tällä kertaa Remmirähjääjien Ohituskurssille. Rikun remmirähjäys on hiljalleen pahentunut ja omat keinoni sen korjaamiseen ovat vähän hukassa, joten käymme katsomassa, mitä ammattilaiset sanovat. Onhan tuosta sekin hyöty, että Riku pääsee vähän kontaktiin toisten koirien kanssa. Riku rakastui eilen koirapuistossa 10 kk vanhaan labradorinnoutajaan. Tyttö kyyditti Rikua oikein huolella, oltuaan ukkelia puolet isompi. Sinnikkäästi pieni terrieri roikkui perässä, vaikka lopussa väsähtikin ihan kunnolla. Läheinen koirapuisto alkaa vaan olla aika syksyisessä kunnossa ja mutaa riittää. Rikun pentutreffien ajankohta on jäänyt roikkumaan auki... Josko sellaisen saisi loka-marraskuun aikana järjestettyä.
27.08.2009 - 10:38
Hi! We are back! Riku will participate in TerriEri 2009 show on Saturday! This is his first show ever, let's see how it goes. Riku was trimmed 2 weeks ago, will be trimmed again today and then one more time on Saturday morning. That's the best I can do, after that it's all up to Riku and Ansku... Ansku has promised to show Riku, I will stay out of the ring and hope for the best. I will let you know how it went! Don't expect us being the best of all 26 Irish Terriers!
Ps. Have a look at the photo with Riku hanging out of the car window. I just love his smile!
27.08.2009 - 10:32
Halusin vielä laittaa teidänkin iloksenne tämän työkoneeni taustakuvan. Voiko iloisemmin virnistää nuuskiessaan auton ikkunasta?
27.08.2009 - 10:16
Moikka taas, Lauantai lähestyy... Riku käy tänään illalla trimmauksessa ja Ansku on luvannut vilkaista turkkia vielä lauantaiaamunakin. Että kyllä meidän näyttelykoiran nyt kelpaa!
Rakensimme takapihan valmiiksi tuossa muutama viikko sitten. Rullanurmi, terassi ja koristehiekka viimeistelivät pihasta oikein hienon ja täydensimme pihan toista laitaa vielä kukilla. Riku ei taida itse vielä lauantaista mitään tietää, mutta täytyy myöntää, että omistajaa vähän jänskättää. Ei niinkään menestyminen - sitä ei ole tiedossa - vaan Rikun käyttäytyminen. Meillä ei ole kertaakaan Suomeen tulon jälkeen harjoiteltu mitään asentoja ja ei tuo nätisti vierellä kulkeminenkaan ole ollut mitenkään vaadittua. On eri asia pysytellä heppoisessa näyttelyhihnassa rinnalla kuin juosta valjaissa 8-metrisen flexin päässä... Noh, huumorilla mennään. Lähdetään sitten vaikka kotiin, jos menee ihan ranttaliksi. Sain tänään kuvan Rikun pojasta Rokasta. Voi että, miten söpö ilmestys! Rokka oli toiminut kesällä mm. laivakoirana ja kuvassakin nökötti veneessä ja näytti oikein iloiselta ja reippaalta. Emältä on selkeästi peritty kuono, mutta oli siinä vähän isääkin. Iloista syksyä Rokan perheelle! Rikun kilpailunumero lauantaina on 731, peukut pystyyn! Lähinnä toiveissa siis, ettei tulisi hylky huonosta käytöksestä tms.
24.08.2009 - 12:18
Yleisön pyynnöstä: Täällä taas! Ihan lyhyesti voisin päivittää kuulumisia sen verran, että Riku osallistuu elämänsä ensimmäiseen näyttelyyn tulevana lauantaina. Tervetuloa moikkaamaan Tuomarinkylään, jos siellä päin sattuu joku liikkumaan! 18.06.2009 - 10:00
Riku lähtee tänään mökille kesäksi. Terkkuja kaikille koiruleille ja aurinkoista ja nuuskutusten täyteistä kesää! 13.05.2009 - 15:00
Moikka, Tulipa mieleen jakaa kokemuksia koiran "viihdyttämisestä" työpäivän aikana. Eli näillä keinoilla meidän Monsteri pysyy suurimmaksi osaksi erossa tihutöistä: 1. Tyhjä maitotölkki, johon laitetaan herkkuja sisään. Riku rakastaa pahvin repimistä ja tuhoaa tölkin päivän aikana pieneksi silpuksi lattialle. Vaikka sitä on joskus rasittava siivota, mielummin pahvia kuin vaikka kenkiä tai verhoja... 2. Tennissukka, johon laitetaan herkku sisään. Riku narskuttelee sukkaa ja taistelee saadakseen herkun varresta ulos. Sukkaa jäytäessä puhdistuu samalla näppärästi hampaat. Tyhjä sukka on usein töistä tullessa Rikun paras aarre ja sitä pitää kiikuttaa joka paikkaan. 3. Herkkupallo. Eläinkaupan parkettipalloon pieniä nameja ja kas, hommaa riittää. 4. Herkkuvekotin. "Hyrrän" muotoinen, herkkupalloa vastaava, lattialla pyöriteltävä namiautomaatti. Tämän epäkesko muoto on koiralle mielenkiintoisempi. 5. Wc- ja talouspaperin hylsyt. Taitellaan korurasiamaisesti päistä kasaan ja ladataan herkuilla. Vastaa maitotölkkien repimisen tuottamaa nautintoa. 6. Herkkujen piilotus. Nakinpaloja ympäri asuntoa, käsky "etsi" ja sinne jää pieni touhottaja kipittämään ympyrää nenä maassa.
Otan mielelläni vastaan muitakin vinkkejä koiran yksinäisyyden lievittämisestä! 9 kuukauden ikään asti Rikun "mummi" kävi päivittäin kaveria viihdyttämässä, nyt pitää pärjätä koko työpäivä yksin. 08.05.2009 - 13:00
Tapasimme eilen yhden Rikun pennuista uudessa kodissaan. Pieni Apri-tytär ja isänsä leikkivät pitkään innoissaan pihalla ja selkeästi viihtyivät toistensa seurassa. Leikin tiimellyksessä Riku ehti näyttää Aprille leikkiinkutsumis-asentonsa, jossa käydään maahan matalaksi, tassut levällään. Apri pienimuotoisesti matkikin tätä elettä. Pienellä oli usein niin kova vauhti päällä, että juoksu päättyi kuperkeikkoihin. Isukilta oli myös hauska pölliä hihna ja pitihän sitä vähän hännästäkin purra pienillä naskalihampailla. Riku oli oikein ymmärtäväinen pientä kohtaan ja leikki korrektisti. Vein sitten jossain vaiheessa Rikun autoon, jotta Apri vähän rauhottuisi kynsienleikkuuta varten. Siinä vaiheessa tulikin sitten pienelle jo uni ja uusi omistaja sai leikattua kynnet kamppailutta. Ensimmäisestä leikkauksesta ei tainnut jäädä traumoja kummallekaan. Ennen kynsienleikkuuta piti vähän nyyhkiä isin perään. Oli ilmeisesti Aprin ensimmäinen itku uudessa kodissa ja kovin sydäntäsärkevä se olikin. Oli oikein hauska nähdä Rikun pentu! Muutkin uudet omistajat voivat ilmoitella olemassaolostaan! Olisi hauska nähdä pieniä vipeltäjiä lisää! (Mimma / 050 556 9274) Kyllä siinä eilisessä menossa vanhempikin väsyi, Riku nukkui nätisti koko automatkan ja jatkoi kotona unia. Jossain välissä löytyi vielä vähän virtaa palloleikkeihin ja ensimmäistä kertaa jaksoi sinnikkäästi tuoda pallon monta kertaa käteen heitettäväksi. Tänään on tiedossa poikien ilta, Riku ja Atte lähtevät koirapuistoon tsiigailemaan pimuja.
30.04.2009 - 07:00
Olin eilen Rikun kanssa koirapuistossa ja tapasimme oikein söpön vehnäterrierin pennun, Pessin. Omistajien keskusteluissa kävi ilmi, että yksi Rikun narttupennuista on tulossa Pessin omistajan tuttavalle Espooseen. Hauska sattuma! Ehkäpä ainakin sitä kautta kuulen sitten satunnaisesti pennun kuulumisia... Tänään olisi tarkoitus aloittaa kesän mökkeilykausi. Valmisteluihin kuuluu mm. Rikun punkkilääkitys ja punkkipihtien pakkaus. Täksi kesäksi ostin molempiin osoitteisiin sellaiset hyvät (ellei jopa parhaat) pihdit, joita viime kesänä kuljettelin edestakaisin. Niillä voi sitten taas napsia karvakaverista niitä ällötyksiä. Aineissa olen Exspotin kannalla, kunnes joku ehdottaa jotain parempaa? Iloista vappua kaikille!
06.04.2009 - 13:00
Lainasin Napilta ja Atelta yhtä kuvaa Rikusta mökkireissulta. Kuvan nimi on Lentävä irlantilainen.
30.03.2009 - 12:00
Moikka! Tulipa mieleen kirjoittaa tänne, että jos jollakin on halukkuutta näyttää Rikua jossain näyttelyssä tulevan kesän aikana, se olisi erittäin tervetullutta! Itse en ole ajatellut kehään nousta, mutta mielellämme ottaisimme Rikulle jonkun arvostelun ennen mahdollista seuraavaa pentuetta. Rikulla ei ole minkäänlaista kokemusta näyttelyistä, edes asentoa ei tämä laiska omistaja ole harjoituttanut pentuajan jälkeen. Tietäen Rikun pohjattoman innon muita koiria kohtaan, kaunis käyttäytyminen ohuessa hihnassa on varmasti kaukainen toive ja tilanne menee tempoiluksi... Näistä faktoista huolimatta olisi kuitenkin kiva saada joku tuomio kaverista. Saa ottaa yhteyttä! mimma.mimma@gmail.com / 050 556 9274
20.03.2009 - 12:23
Santa's Little Helper had paid a visit on Wednesday. I came home from work and Riku ("the Helper") had done some gift wrapping. On the living room floor there was 5m of gift lace in a huge bundle and in the kitchen there was a gift wrap spread all over. Unfortunately dogs' feet aren't too good for such handcraft and he had to use his teeth. You can guess how it turned out! Pieces missing (munch-munch) and a lot of mess. A work well done deserves a reward and for dinner Riku got to have a delicious bone. He doesn't get those too often and during the night the bone had its revenge. "What's that?" said someone in the morning and replied to herself "Thats poop". Riku tried to look amazed. As if he didn't know. The annoying two dogs next door haven't been out for a while. Thank God. They get both me and Riku extremely mad. I don't know what they are saying to Riku and what he might mean by his deep GRRRRR back but what I tend to say (scream) is SHUT UP YOU STUPID DOGS. I don't think their owner likes me, either. Who buys dogs that ugly and stupid anyway? A new record! It took about 4 minutes for Riku to destroy his newest toy yesterday. It was only the other leg but anyway. So far the best toy ever has been a souvenier from Lapland. It's an ugly reindeer and not meant for dogs or children but boy it's durable! It's weekend! Tomorrow we will get rid of all waste on our backyard and Riku will be able to spend time there! He's gonna go mad!
19.03.2009 - 08:20
Unfortunately the smallest & weakest puppy died on Monday. I believe Mother Nature knew what was best for her. The rest are doing good and growing fast. I still haven't seen them but will go for a visit in a few weeks.
Pienin ja heikoin pennuista menehtyi maanantaina. Surku, mutta luonto varmaan tiesi, mitä tehdä. Muut porhaltavat eteenpäin ja kasvavat iloisesti. En ole vielä ehtinyt visiitille, mutta pitää käydä lähiaikoina katsomassa pienokaisia. 17.03.2009 - 13:51
Heipähei taas, tässä vähän kuulumisiamme. Lauantaina oli lasten synttäripirskeet, joihin tuli pienten ja isojen vieraiden lisäksi 9-kuukautinen labbis, Mano. Riku kävi välillä makuuhuoneessa jäähylläkin, mutta eipä tuo into siitä laantunut. Silmät kiiluivat ja pulssi oli n. 500/min. Oli ehkä huono idea päästää Riku tyttöjen makuun Ofelian kanssa, nyt ei tunnu pyörivän mikään muu mielessä. Tai no joo... Pureminen pyörii. Eilen oli jyrsinnän kohteeksi päässyt wc:n kalusteet, jotka odottelivat olohuoneen nurkassa paketissa kasausta. Pahvit ympäriltä - syöty Samaan nälkään oli mennyt yksi ilmapallopumppukin. Syyllistä etsitään myös viime aikoina syötyihin korurasiaan, useaan sähköjohtoon sekä kolmeen langattoman netin antenniin. Kuka lie... Terrieriltä jos yrittää kysyä, tuijottaa vaan esittäen, ettei ymmärrä. 06.03.2009 - 16:46
|
Kirjoittaja
ENG - Please choose from kategoriat (=categories) RIKU IN ENGLISH for recent updates in English and PHOTOS for pictures. You can comment on the texts by clicking "kommentoi" at the end. Kategoriat
Riku
|
||